Asiakaskokemuksia

Tehtävämme on saada asiakkaille toimiva ja turvallinen IT-ympäristö tuottamalla heille tietoturvan, tietosuojan ja tietohallinnon johtamis- ja asiantuntijapalveluita sekä IT-toimintojen ylläpito- ja tukipalveluita.

Palvelumme koostuvat aina asiakkaan ja asiantuntijoiden yhteistyössä tekemistä tavoitteista. Yhteistyö aloitetaan käymällä läpi asiakkaan toimintaympäristö ja sen asettamat vaatimukset. Näin voimme tuottaa palveluita, joiden avulla asiakas voi tehostaa, turvata ja kehittää omaa liiketoimintaansa. Yhteistyö perustuu luottamukseen, rehellisyyteen ja kumppanuuteen.

Seinäjoen Energia Oy, Seppo Haapamäki, tietohallintopäällikkö – katso video

Luottamus ja yhteistyö on niin syvää, että se on mielestäni enemmän kuin sata jänistä

Seinäjoen Energia tarjoaa energiahuoltoa Seinäjoen alueelle. Yhteistyö Opsecin kanssa kattaa pitkälti kaiken, mitä IT:seen voi kuulua – aina tietoturvasta johtojen vetämiseen. Opsecin työntekijät ovat melkein kuin oman talon väkeä.

Opsecin ja Seinäjoen Energian yhteistyö alkoi noin viisi vuotta sitten, kun Seinäjoen Energian tietohallintopäällikkö Seppo Haapamäki kaipasi apukäsiä ja vahvistusta IT-tiimiin. Opsec siirtyi pikkuhiljaa mukaan toimintaan, kehittämiseen ja suunnitteluun.

– Yhteistyö pitää sisällään meidän tapauksessamme kaiken, mitä IT:seen nyt voi kuulua.

Jaamme töitä keskenämme. Joskus se voi olla Service Desk -hommaa, joskus siivotaan lattioita, joskus vedetään johtoa ja joskus johdetaan – eli kaikkea mahdollista, mitä tässä IT:ssä nyt voi olla. Olemme tällaisia sekatyömiehiä, Haapamäki virnistää.

Tietoturva ja tietosuoja tärkeässä roolissa

Energia-alan yhtiönä tietoturva on Seinäjoen Energian toiminnassa hyvin tärkeässä roolissa. Yhdessä Opsecin kanssa on tehty töitä sen eteen, etteivät kutsumattomat vieraat pääse käsiksi mihinkään, mihin heidän ei pitäisi päästä. Opsec on tuottanut Seinäjoen Energialle myös tietosuojaan liittyviä palveluita, joiden yhteydessä kartoitettiin tietoturvauhkia ja luotiin toimintamalleja sekä erilaisia ratkaisuja uhkien taklaamiseksi.

– Mielestäni olemme tehneet aika hyvät analyysit ja dokumentit. Tällaisen yhteistyön tuloksena on saatu rakennettua kokonaispalvelu, Haapamäki toteaa.

”Minä voin luottaa siihen, että homma tapahtuu ja asiat etenevät”

Yhteistyö Opsecin ja Seinäjoen Energain välillä on Haapamäen mukaan tiivistä ja tehokasta. Opsec ei ole vain toimittaja vaan kumppani, joka on olennainen osa arkea.

– Arkemme on muuttunut yhteistyössä niin, että minä voin luottaa siihen, että homma tapahtuu ja asiat etenevät ilman, että minun tarvitsee katsoa perään. He pystyvät itsenäiseen työhön, Haapamäki kuvailee.

– Yhteistyömme on vähän kuin parisuhde. Sitä ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä. Luottamus ja yhteistyö on niin syvää, että se on mielestäni enemmän kuin sata jänistä, jos niin voi sanoa, Haapamäki summaa.

Atexor Oy, Tarmo Rintala, Senior Manager, Technology at Atexor Oy – katso video

Vähemmän harmaita hiuksia ja enemmän aikaa

Harmaiden hiusten välttämiseksi ja ajan säästämiseksi on valaisinratkaisuja valmistava Atexor ulkoistanut käyttämiensä IT-palveluiden tuottamisen Opsecille. Kun kokonaisuudesta vastaa luotettava kumppani, ei Atexorin omaa aikaa enää huku tulipalojen sammutteluun.

Atexor valmistaa SLAM® LED-valaisimia räjähdysvaarallisiin tiloihin, kuten esimerkiksi öljysäiliöihin. Atexorin Senior Manager, Technology Tarmo Rintala on ollut talossa jo vuodesta 1996 lähtien.

– Kuulun kai jo kalustoon. Yhtenä tehtävänäni on muun muassa kaikennäköisten IT-järjestelmien hallinnointi ja niistä vastaaminen. Tässä me käytämme ulkoista IT-palvelua eli Opsecia, Rintala kertoo.

Paikallinen ja luotettava kumppani

Opsecin ja Atexorin yhteistyö alkoi vuonna 2010. Yhteistyöhön ja Opsecin tuottamaan palvelukokonaisuuteen kuuluvat muun muassa IT-päällikkö, käytännön lähituki, budjetointi, suunnittelu ja pitkälti kaikki tietoturvaan liittyvät palvelut. Uusimpana ovat mukaan tulleet EU:n uuteen tietosuoja-asetukseen liittyvät asiat.

– Päädyimme yhteistyöhön Opsecin kanssa, koska he olivat aktiivisia, paikallisia ja tuntuivat luotettavilta. Luotettaviksi he ovat myös osoittautuneet. En ainakaan näin yhtäkkiä muista, että vastaavaa konseptia olisi ollut tarjolla kenelläkään muulla, Rintala muistelee.

– Meillä on kuukausittain palaverit IT-päällikön kanssa, joissa käymme läpi arjen haasteita, Rintala sanoo.

Aikaa ei kulu tulipalojen sammutteluun

Yhteistyö Opsecin kanssa näkyy Rintalan mukaan konkreettisimmin erilaisissa arjen haasteissa sekä vikatilanteissa – kun hiiri ei toimi, patterit tai tulostimen värit ovat lopussa ja niin edelleen. Opsecin ansiosta Rintalan ja Atexorin omaa aikaa säästyy.

– Minulla olisi varmasti paljon enemmän harmaita hiuksia, jos tätä yhteistyötä ei olisi. Arki olisi sellaista tulipalojen sammuttelua, johon minulla itselläni ei todennäköisesti riittäisi aika, Rintala toteaa.

Asiantuntijoidemme osaamista on käytetty mm.:

  • Tietojärjestelmien, palvelinten ja verkkojen ylläpitoon
  • Tietotekniikan tukipalveluihin ja niiden järjestämisen suunnitteluun
  • Tietotekniikan hankinnoissa, budjetoinneissa ja leasing-sopimuksissa
  • Tietohallinnon suunnitteluun ja johtamiseen
  • Yritysten toiminnan tehostamiseen IT-palvelu- ja teknologiaratkaisujen avulla
  • Tietojärjestelmien, palvelinten ja verkkojen tietoturvallisuustestaukseen ja jatkuvaan valvontaan
  • Tietoturvallisuusauditointeihin ja -tarkastuksiin
  • Yritysten tietoturvallisuuden tilannekuvan tuottamiseen
  • Rikostorjuntaan ja väärinkäytösten ennaltaehkäisyyn
  • Yritysten toiminnan vikasietoisuuden ja jatkuvuuden parantamiseen
  • Tietoturvallisuuden johtamis- ja hallintajärjestelmien luomiseen ja kehittämiseen
  • Yritysten tietosuojan toteutumiseen
  • IT-projektien eteenpäin viemiseen
  • Yritysten tietoturva- ja tietosuojakonsultointiin
  • Henkilökunnan ohjeistamiseen ja kouluttamiseen

 

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!