Opsec Oy:n asiantuntijat huolehtivat palomuurien tietoturvallisuudesta ja toimivuudesta

Opsec Oy:n asiantuntijat huolehtivat palomuurien tietoturvallisuudesta ja toimivuudesta

Mikäli yritys ei pysty tunnistamaan tietoverkkoon kohdistuvia hyökkäyksiä on yrityksen mahdotonta suojata kriittisiä tietojaan. Juuri tehdyn tutkimuksen mukaan noin kolmasosa suomalaisyrityksistä ei havaitsisi käynnissä olevaa tunkeutumista yrityksen tietoverkkoon

Palomuurin perustehtävä on suojata yritystä niin ulkoverkon kuin sisäverkon uhkilta. Palomuuri koostuu laitteista ja ohjelmistoista, joilla rajoitetaan tulevaa ja lähtevää liikennettä yrityksen verkon ja internetin välillä. 

Opsec Oy:n tietohallintopäällikkö Jukka Törmä kertoo, että nykyaikainen palomuuri saadaan tekemään myös paljon muuta. – Uusimmat palomuurit sisältävät paljon yrityksille hyödyllisiä ominaisuuksia, kun laitteet ja lisenssit hankitaan ajatuksella ja laitetaan toimimaan ennalta määriteltyjen sääntöjen mukaisesti. Nykyisillä palomuureilla saadaan esimerkiksi selville minkälaista verkkoliikennettä yrityksessä on. Lisäksi palomuurilla voidaan erottaa yrityksen liiketoimintoja toisistaan ja rajoittaa jopa järjestelmäkohtaisesti yhteyksiä, Törmä kertoo. 

Palomuurin päätarkoitus on estää ulkopuolisten pääsy yrityksen verkkoon ja suojata päätelaitteita erilaisilta haittaohjelmilta ja viruksilta. Palomuurin yksi tehtävä on siis tehdä virustarkistukset yrityksen verkon reunalla ennen kuin virukset pääsevät päätelaitteille asti. Lisäksi palomuuri havaitsee, jos yrityksen sisäverkossa tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa. – Uusimmat palomuurit tunnistavat suurimman osan tulevista hyökkäyksistä ja analysoivat tarvittaessa hyvin tarkasti yrityksen verkkoliikennettä, Törmä lisää. 

Hyödynnä asiantuntijoita palomuurin hankinnassa ja ylläpidossa

Törmä muistuttaa, että yrityksen palomuurilaitteistoja tai -ohjelmistoja hankkiessa tai uusittaessa kannattaa ehdottomasti käyttää apuna asiantuntijoita, joilla on kokemusta niiden hankinnoista, asennuksista ja konfiguroinneista. – Opsecin asiantuntijat arvioivat aina yhdessä asiakkaan kanssa, mitä laitteita ja lisenssejä asiakkaan ympäristössä tarvitaan, jotta ne vastaisivat asiakkaan liiketoiminnan tarpeita. Teemme myös palomuuriin liittyvät tilaukset sekä asennamme ja opastamme laitteiden ja lisenssien käytössä. Tarvittaessa voimme myös ottaa palomuurin haltuun ja seurantaan, jolloin asiakkaan ei itse tarvitse käyttää aikaa ylläpitoon, päivityksiin tai ongelmatilanteiden korjaamiseen, Törmä kertoo Opsec Oy:n palveluista.

Lisäksi Opsec Oy:n asiantuntijat kouluttautuvat jatkuvasti ja heiltä löytyy kokemusta erilaisista IT-ympäristöistä, joten he voivat tuoda myös uusia ideoita asiakkaiden ympäristöjen kehittämiseen. Törmän mukaan etenkin palomuurien ns. next-generation -ominaisuuksien käyttöönotto vaatii aina laajaa asiantuntemusta ja uusinta tietoa laitteista ja ohjelmistoista. 

– Palomuurilaitteiden ja -ohjelmistojen ajan tasalla pitäminen vaatii jatkuvaa ylläpitoa, joten moni yritys hyötyy ylläpidon ulkoistamisesta meille. Asiakas saa ulkoistamisen kautta palomuurille tasaisen seurannan ja tarvittavat päivitykset sekä raportit verkkoliikenteestä. Ongelmatilanteissa asiakas saa tietysti aina apua. Tilanteen mukaan joko opastamme, avustamme tai teemme, Törmä täsmentää.   

Palomuurin tulee vastata liiketoiminnan tarpeita

Palomuurin hinta muodostuu hankittavista laitteista ja ohjelmistolisensseistä. Laitteiden elinkaari on usein lisenssien elinkaarta pidempi. 

Palomuurilaitteiden elinkaari riippuu suorituskykyarvoista. – Palomuuri muodostuu “pullonkaulaksi” ja yrityksen tietoliikenne alkaa hidastella, jos palomuurin suorituskyky ei vastaa enää yrityksen verkkoliikenteen määrää. Palomuurilaitteiden elinkaaren pituus riippuu siis pääasiassa yrityksen kehitysvauhdista ja verkkoliikenteen määrän kasvusta, Törmä kertoo. 

Ohjelmistolisenssien kohdalla elinkaari voidaan määritellä vuositasolla. Lisenssejä voi hankkia vuosi tai useampi kerrallaan. Törmä kuitenkin muistuttaa, että yritysten tulisi huolehtia, että palomuurin ohjelmistolisenssit olisivat aina ajan tasalla ja ne vastaisivat liiketoiminnan tarpeita. – Ilman ajantasaista lisenssiä palomuurista ei saada kaikkea sitä irti, mihin se on tarkoitettu. Myös palomuurin turvallisuustaso heikkenee huomattavasti, koska vanhentuneeseen lisenssiin ei yksinkertaisesti saada enää asianmukaisia päivityksiä, Törmä lisää loppuun. 

Jos yrityksessäsi on palomuurin hankinta ajankohtaista, ota yhteyttä. Katsotaan yhdessä sopiva palomuuriratkaisu yrityksesi käyttöön.


Lue myös: Fortinetin palomuurit vastaavat liiketoiminnan vaatimuksiin

Tags: