Toimitusjohtaja Mika Lindberg, Opsec Oy

“Yrityksen kasvaessa muiden onnistumisesta on tullut vuosi vuodelta tärkeämpää”

Tässä kuussa työntekijäesittelyssä on Opsec Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Mika Lindberg

IT-alalla usein kuulee, että ammatinvalinta on ollut selvä jo lapsesta saakka. Eikä Mika ole tässä asiassa poikkeus. – Uravalinta oli selvä jo lapsena. Kiinnostuin tietokoneista 6-7 vuoden vanhana, kun pappa toi meille tietokoneen. Peruskoulun jälkeen minulle oli selvää, että halusin opiskella tietotekniikkaa. Nyt taitaa olla jo yli 20 vuotta siitä, kun aloitin alalla työskentelyn. Koulujakin on käyty lisää työn tekemisen ohella. Yksi koulu on tälläkin hetkellä työn alla, Mika kertoo. 

Alun perin Mika kertoo olleensa “perus-IT-ihminen”, joka ehti tehdä mm. huoltomiehen, myyjän, projektipäällikön, järjestelmäasiantuntijan ja kouluttajan töitä ennen kuin alkoi yrittäjäksi. – Minulla on aina ollut tarve toteuttaa jotain, joten ajattelin jo nuorena miehenä, että kolmekymppisenä minulla olisi oma yritys, Mika muistelee. 

Mika muistelee myös, kuinka joku yritys saattoi vielä 10 vuotta sitten väittää, että pärjää ilman tietotekniikkaa. – Tällä hetkellä tilanne yrityksissä on kuitenkin sellainen, että jos virta katkaistaan tietokoneista, puhutaan minuuteista tai sekunneista, kun koko liiketoiminta pysähtyy, Mika kuvailee kehitystä.

Tänä päivänä Mika on kokenut ja rautainen ammattilainen, joka pystyy kokonaisvaltaisesti kehittämään asiakkaiden IT-ympäristöjä niin hallinnollisesti kuin teknisesti. Lisäksi hän on toiminut Opsec Oy:n toimitusjohtajana viimeiset kaksi vuotta. Mikan työpäivät koostuvat pääasiassa asiakkaiden tietohallintoon, tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvistä kehitysprojekteista, asiakassuhteiden hoitamisesta ja hallinnollisista tehtävistä. Kun häneltä kysytään, mihin hän haluaisi käyttää töissä enemmän aikaa, hän vastaa nopeasti, että yrityksen ja itsensä kehittämiseen sekä ihmisten johtamiseen. 

Ihmisten johtaminen

Johtajana Mika kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen auttaa ihmisiä tekemään työnsä hyvin. – Käytännössä tämä tarkoittaa usein huolenpitoa ja kommunikointia. Saatan työntekijöiltä kysellä, mitä he tekevät ja onko heillä kaikki hyvin. Tarpeen mukaan sitten tuen, autan, ohjaan tai annan vastuuta. Työhön liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan aina yhdessä, Mika kertoo. 

Mikan mielestä on tärkeää, että työntekijöillä on työn lisäksi muutakin elämää. Hänen mielestä työn ja muun elämän tulee sopia yhteen ja siksi työajoista ja lomista sovitaan yhdessä. Niissä myös joustetaan tarpeiden mukaan. – Huolestun työntekijästä silloin, kun hänelle alkaa kertyä ylitöitä tai hän ei muuten pysty irrottautumaan työstä vapaa-ajallaan, Mika lisää. Mika on myös tietoisesti yrittänyt itse opetella erottamaan paremmin työn ja vapaa-ajan, vaikka helppoa se ei aina ole. 

Tulevaisuudessa Mika toivoo, että Opsec Oy kehittyisi ja kasvaisi hyvällä tavalla. – Yrityksen tulee mennä sinne, mihin me omistajat ja tämä porukka haluamme sitä viedä, Mika toteaa. 

Opsec Oy:llä luottamus on kaiken lähtökohta

Opsec Oy:n arvoihin ja toimintatapoihin liittyy vahvasti luottamus. Puhutaan sitten tietojenkäsittelystä tai ihmistä, niin kaiken peruslähtökohta on luottamus. Mika kertoo, että hänelle on tärkeää, että voi luottaa ihmisiin ja siihen, että he ovat rehellisiä ja tekevät parhaansa. Työyhteisössä hänelle on tärkeää myös ajatus IT-joukkueesta, jossa sekä ratkaistaan haastavia asioita yhdessä että nautitaan tuloksista yhdessä. – Toisten onnistuminen tarkoittaa asiakkaiden ja yrityksen kannalta onnistunutta lopputulosta. Yrityksen kasvaessa muiden onnistumisesta on tullut vuosi vuodelta tärkeämpää, Mika kertoo. 

Mikan mielestä koko yrityksen toiminnan pohjalla on keskinäinen luottamus, joka muodostuu siitä, että kaikki tietävät, miksi he tulevat töihin ja mitä he tekevät töissä. Jokaisella on oma rooli yrityksen arjessa eikä hänen tarvitse seurata jokaista askelta. – Itse pyrin olemaan helposti lähestyttävä johtaja, jolle uskaltaa kertoa ajatuksistaan. Toisten kunnioittaminen on myös tärkeää työyhteisössä. On kyse sitten työntekijöistä, asiakkaista tai yhteistyökumppaneista kaikkia tulee kohdella kunnioittavasti. Vain sillä tavoin päästää asioissa eteenpäin, Mika lisää.

Oman työn haasteet

Kun Mikalta kysytään työn haasteista, hän kertoo olevansa huono rutiineissa ja määrittelee itsensä projekti-ihmiseksi. Laajasti yrityksen toimenkuvissa mukana oleva toimitusjohtaja näkee myös päivittäin sen, kuinka jokaisessa asiassa on huomioitava paljon eri tekijöitä. On kyse sitten asiakkaiden IT-ympäristöistä tai oman yrityksen pyörittämisestä yksittäiset ratkaisut vaikuttavat aina jollain tavalla ihmisiin ja heidän tekemiseen. Ratkaisuihin vaikuttavat aina myös muut asiat, kuten lait, taloudelliset seikat ja se, miten ratkaisut kestävät aikaa. – Olen aina tykännyt ratkaista erilaisia ongelmia. Joskus silti tuntuu, että maailmasta on tehty liian monimutkainen, Mika pohtii. 

Yrittäjän vapaa-aika

Seinäjoelle perheensä kanssa asettunut Mika tietää paljon perheen ja yrittäjyyden yhdistämisestä. Tämän vuoksi neljän lapsen isälle ei tarvitse töissä erityisesti selitellä perheen ja työn yhteensovittamiseen liittyviä asioita. Hän tietää, että läheiset ovat tärkeä osa kaikkien arkea ja työn tulee sopia tähän yhtälöön.  

Vapaa-ajalla Mika osallistuu aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja käy pelaamassa jääkiekkoa. – Kertausharjoituksissa ja jäähallilla unohtaa arjen murheet. Vaikka välillä joutuu omista menemisistä pienempien lasten ja työn vuoksi joustamaan, harrastukset ovat tärkeä tapa nollata asioita, Mika kertoo. Seuraavat kertausharjoitukset Mikalla on edessä jo tällä viikolla.

Työkaverit kertovat Mikasta

“Ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä.”
“Ehdottomasti kova it-alan ammattilainen, joka osaa puhua asiakkaan kanssa samaa kieltä.”
“Mika on rautainen ammattilainen. Muut tekee mitä osaa ja Mika tekee mitä haluaa.”
“Reilu ja huolehtivainen.”