Opsec Oy:n tärkein tehtävä on luoda asiakkailleen tehokas, toimiva ja turvallinen IT-ympäristö tuottamalla heille tietohallinnon, tietoturvan ja tietosuojan johtamis- ja asiantuntijapalveluita sekä ylläpito- ja tukipalveluita. Meille on myönnetty tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän sertifikaatti standardin ISO/IEC 27001:2022 mukaisesti useamman vuoden ajan.
Opsec Oy kuuluu Rauhala Yhtiöt Oy:n konserniin. Rauhala Yhtiöt on Etelä-Pohjalainen perheyhtiö, joka tavoittelee merkittävää kasvua kaikilla liiketoiminta-alueillaan. Rauhalalla on yli 50 työntekijää ja vuoden 2024 liikevaihtomme oli 8,1 miljoonaa euroa. Toimintaamme ohjaa arvomaailma, jossa korostuvat rehellisyys, avoimuus ja luottamus. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja haluamme olla paras valinta heille, jotka arvostavat vastuullista ja kasvollista toimintaa.
Mitä odotamme sinulta?
Vaatimuksena on oikeustieteiden ylempi korkeakoulututkinto (tai vastaava soveltuva). Tutkintoa täydentää muu soveltuva koulutus tai työkokemus ja tietosuojatyöhön soveltuva sertifiointi. Edellytämme myös yhteenlaskettuna noin kahden vuoden mittaista täysipäiväistä työkokemusta tietosuojaan liittyvistä tehtävistä. Kokemus konsultointityöstä organisaatioiden kehityksessä, laadunhallinnassa ja -valvonnassa sekä prosessien suunnittelusta ja johtamisesta on merkittävästi hyötyä. Tehtävissä menestymisen edellytys on kiinnostus tietosuojaan ja datatalouteen liittyvään lainsäädäntöön, tietoturvaan, perusoikeuksiin ja halu käytännön tekemiseen, sekä yhteistyö- ja viestintätaidot.
Kielivaatimuksena on suomen ja englannin kielen hyvä osaaminen. Ruotsin kielen osaamisesta saa lisäpisteitä.
Tätä työsi sisältäisi
Kyseessä on itsenäinen asiantuntijarooli, jossa tulee olla kykyä hallita kokonaisuuksia. Tukena sinulle toimivat muut asiantuntijamme ja he odottavat sinulta tukea sinun vahvuusalueellasi. Työtehtävät koostuvat eri kokoisten ja eri toimialojen tietosuojan kartoituksista, arvioinneista, kehitysprojekteista ja jatkuvan tavoitteellisen tietosuojatyön koordinoinnista asiakasorganisaatioissa.
Tyypillisiä tehtäviä ovat käytännössä:
- Organisaation tai sen osan tietosuojan tason ja toiminnan lainmukaisuuden arviointi ja kehityssuunnitelmien laatiminen, raportointi asiakkaillemme tietosuojan ja lainmukaisuuden tilanteesta
- Hankinnoissa ja sopimuksissa opastaminen ja sopimusneuvottelut asiakkaiden puolesta tai tukena
- Tietosuojalainsäädännön ja datatalouden lainsäädännön noudattamisen tavat ja tulkinnat tärkeimpänä käytännön soveltaminen
- Henkilötietojen käsittelyn riskien arvioinnit ja riskiarvioimenetelmien kehittäminen
- Tietosuojan kehityssuunnitelmat ja niiden käytännön toteuttaminen asiakkaillamme, tietosuojatyön koordinointi ja tietosuojavastaavan tehtävät
- Muiden henkilötietojen suojaa liittyvien osa-alueiden, esimerkiksi kyberturvallisuuslain ja tekoäly säädöksen huomiointi henkilötietojen käsittelyssä.
Mitä me tarjoamme sinulle?
Työntekijöidemme hyvinvointi on meillä keskiössä. Panostamme kulttuuriin, jossa työtäsi arvostetaan, pääset vaikuttamaan työyhteisön asioihin ja sinua palvelee kuunteleva yritysjohtomme ja omistajat. Tekemisen keskiössä on ihminen, sinä ja sinun hyvinvointisi. Meillä on myös paljon etuja työhyvinvoinnin edistämiseksi: laajat työterveyshuollon palvelut, virike-etu, yhteisiä aamupaloja toimistolla, keikkalippuja ja paljon muuta.
Lisäksi saat meiltä laajan asiantuntijatuen tietohallinnossa, IT-ratkaisuissa ja tietoturvallisuudessa, koulutusta, valmiit työvälineet ja prosessiohjeet sekä erinomaiset asiakkaat. Sopimus tulee olemaan kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
Sijaintisi voi olla päätoimipaikkamme läheisyydessä Seinäjoen talousalueella, tai missä päin Suomea tahansa. Meillä voit työskennellä toimistolla, etänä tai hybridinä.
Palkkaus määräytyy valitun henkilön osaamisen, kokemuksen ja sovitun tehtävän perusteella.
Hakemuksen voit toimittaa alla olevan linkin kautta:
https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/19900498?utm_source=jobentry-published-email&utm_medium=email
Tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Toimitathan hakemuksesi kuitenkin viimeistään 28.1.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa Jari Ala-Varvi, jari.ala-varvi@opsec.fi