Koulutus 11.11.2022: Yksityinen tutkinta – oikeudet, vastuut, palvelusopimukset ja henkilötietojen suoja väärinkäytösten ja rikosten tutkinnassa

Whistleblowing-kanavat, sisäinen tarkastus, omaisuuden ja toiminnan suojaaminen edellyttävät väärinkäytösten ja rikosepäilyjen selvittämistä organisaatiossa. Apuna käytetään usein ulkopuolisia asiantuntijoita. Palveludirektiivin lisäksi muuttunut tietosuojalainsäädäntö vaikuttaa suoraan osapuolten välisiin vastuukysymyksiin ja edellyttää tietynlaisia sopimuksia osapuolten välillä.

Päivän aikana perehdytään tutkinnan tilaajan ja suorittajan välisten vastuiden jakautumiseen, sopimusten välttämättömiin elementteihin ja toimintaa ohjaavaan lainsäädäntöön. Taustalla on todellisia käytännön esimerkkejä. Koulutuksen näkökulma on tutkintaa tarjoavien tahojen, yksityisetsivien ja turvallisuusalan yritysten, jotka mm. turvasuojaus- tai vartioimistehtävissä joutuvat osallistumaan tällaisiin selvityksiin tai tarjoavat niitä palveluna. Tästä koulutuksesta on hyötyä myös tilaajalle ja se auttaa esimerkiksi sisäistä tarkastustoimintaa valmistautumaan palveluhankintoihin.

Koulutuksessa kuulet myös tämän päivän sähköisen näytönhankinnan mahdollisuuksista ja haasteista. Tapahtuman järjestää Opsec Oy yhteistyössä Suomen yksityisetsivä- ja lakitoimistoliiton kanssa.

Kouluttajat

Jari Ala-Varvi on toiminut yli 15 vuotta yksityisellä turvallisuusalalla sekä viranomaisrajapinnassa että yksityisenä palveluntarjoajana rikosten ja väärinkäytösten tutkinnassa. Jari on myös tietosuojalainsäädännön asiantuntija ja toiminut vuosia tietosuojavastaavana yksityisellä turvallisuusalalla. Hän on suorittanut myös ANSI/ISO akkreditoidun Certified Information Privacy Professional –sertifioinnin.

Mika Lindberg on työskennellyt vartioimisliikkeen vastaavana hoitajana vuodesta 2010 alkaen rikosten ja väärinkäytösten tutkinnassa. Hän on tietoturvallisuuden asiantuntija ja toiminut niin hallinnollisen kuin teknisen tietoturvallisuuden parissa lähes 20 vuotta. Mika on suorittanut arvostetun ja ANSI/ISO akkreditoidun CISSP Certified Information System Security Professional  –tietoturvasertifioinnin.

Koulutuksessa on mahdollisuus verkostoitua ja tavata alalla toimivia asiantuntijoita.

Päivän aikataulu

Koulutus järjestetään Seinäjoen teknologiakeskuksen (Frami) Siru & Bitti -koulutustilassa 11.11.2022 klo 11.00–16.00 (Tiedekatu 2, 60320 Seinäjoki). Koulutus järjestetään vain paikan päällä, eikä siitä tehdä tallennetta.

Ohjelma:
11.00–11.45 Sähköisen näytönhankinnan mahdollisuudet ja haasteet

  • Mika Lindberg, CISSP

12.00–14.45 Yksityinen tutkinta, roolit, sopimusvastuut ja ohjaava lainsäädäntö

  • Jari Ala-Varvi, CIPP/E

14.45–15.00 Yhteenveto ja tilaisuuden päätös

15.00–16.00 Verkostoituminen, päätösdrinkit ja pientä suolaista

Koulutuksen hinta 95 € (alv 0 %)/osallistuja. Aikaisen varaajan etu -20% (76 €) 10.10.2022 asti. Koulutus on maksuton Suomen yksityisetsivä- ja lakitoimistoliiton jäsenille. Voit pyytää tarjousta myös useamman osallistujan paketista. Ilmoittautuminen alla olevalla lomakkeella. 3.11.2022 jälkeen ilmoittautujat ilmoittautuvat jonoon!

Ilmoittautuminen

  • Laskutustiedot