It-joukkueen liikuntatunti, Opsec Oy

IT-joukkueemme lukujärjestyksessä on liikuntatunti

Vuodenvaihteessa tehdään aina yhteenvetoja yrityksen toiminnasta, joten päätin tehdä yhteenvedon meidän liikuntatunneista. IT-joukkueemme kalentereihin lisättiin nimittäin merkinnät säännöllisistä liikuntatunneista viime keväänä. Siitä asti olemme yhdessä IT-joukkueen kanssa kokeilleet erilaisia liikuntalajeja työajalla. Useimmiten kokoontumiset liikuntatunneille ovat tapahtuneet yhteisten viikkopalavereiden jälkeen, kun koko IT-joukkue on ollut pukuhuoneessa eli toimistolla. Liikuntaa on harrastettu myös Opsec Oy:n liikuntapäivänä ja IT-joukkueen joulujuhlassa. Reilun puolen vuoden aikana olemme ehtineet kokeilla mm. salibandya, sulkapalloa, jääkiekkoa, futsalia, pesäpalloa, sähköläskipyöriä, frisbeegolfia, melontaa, kiipeilyä ja keilausta. Yhteinen rentoutusharjoituskin mahdutettiin liikuntapäivään.

Yhteistä aikaa tarvitaan, jotta joukkue voi kasvaa yhteen ja menestyä

Liikuntatunnit ovat työpaikkaliikuntaa parhaimmillaan ja tukevat tietysti työntekijöiden terveyttä, mutta kaikkein tärkeintä ollut yhdessä tekeminen. Arkisin IT-joukkueemme asiantuntijat kulkevat eri suunnissa, asiakkaiden ja etätöiden mukaan, joten usein joukkueemme jäsenet ehtivät olemaan yhteydessä vain pikaviestimien, sähköpostien, puheluiden ja videoneuvotteluiden avulla tai korkeintaan pikaisten palavereiden merkeissä. Siksi IT-joukkueemme yhdessä vietetystä ajasta on tullut tärkeää ja liikunta on ollut meille luonteva tapa huolehtia jaksamisesta ja yhteishengestä. 

Liikuntatuntien yksi viesti on ollut, että meillä ei voi olla niin kiire ettemme ehtisi pitämään huolta itsestämme ja joukkueestamme. Ja samalla, kun huolehdimme itsestämme ja vahvistamme joukkuettamme, jaksamme pitää paremmin myös huolta asiakkaistamme ja yrityksestämme. Lisäksi Opsec Oy:n strategiassa mainitaan, että “Yritys on olemassa henkilöstöä varten, ei henkilöstö yritystä varten”. Liikuntatunti on yksi tapa toteuttaa tuota strategiaa.

Yritykselle liikuntatunti tietysti maksaa, koska asiantuntijamme juoksevat kirjaimellisesti pallon eivätkä asiakkaiden perässä. Liikuntatunnilla ei tehdä laskutettavaa työtä ja liikuntapaikoistakin täytyy maksaa. Loppupeleissä uskomme kuitenkin yrityksen hyötyvän liikuntatunneista niin kustannusten kuin menestymisen muodossa, sillä tutkimusten mukaan hyvinvoiva työyhteisö on mm. idearikkaampi, terveempi, sitoutuneempi ja tehokkaampi. Liikuntatuntien tarpeellisuutta on siis vaikea epäillä, koska liikkuminen on ollut mahtavaa vastapainoa arjessa tehtävälle työlle ja lisäksi meillä on ollut tosi hauskaa. Usein myös kehityksestä kertovat lihaskivut ja omituiset jälkipelit ovat kulkeneet vielä pitkään arjessa mukana..

Joukkueemme jäsenistä on myös löytynyt monia uusia piirteitä, kun heitä on viety uusiin liikuntapaikkoihin ja annettu käteen uusia liikuntavälineitä. On riittänyt naurua, hikeä, selityksiä, kilpailuhenkeä, turhautumista, sisukkuutta, itsensä ylittämistä, vauhtia ja tunnetta – kaikkea, mitä liikuntaan ja urheiluun kuuluu. Toinen meistä on ollut hyvä jossain lajissa ja toinen taas jossain toisessa lajissa. Jotkut tuntuvat olevan hyviä melkein kaikessa, mutta heidänkin heikot kohdat ovat löytyneet – tai ainakin ne löytyvät viimeistään ensi vuonna! 

Kiitos joukkuekaverit haastamisesta ja reilusta pelistä tänä vuonna! Mitäs tehdään liikuntatunneilla vuonna 2020 – telinevoimistelu?

Annukka Talvitie
IT-joukkueen pelaaja #10
markkinointi ja viestintä