Opsec Oy:n yrittäjät Jari Ala-Varvi, Jukka Törmä ja Mika Lindberg

Opsec Oy on kasvanut tasaisesti 10 vuoden aikana

Opsec Oy on Seinäjoella sijaitseva IT-alan asiantuntijayritys,joka on perustettu vuonna 2009. Yritys täyttää viikonvaihteessa 10vuotta.  

Opsec Oy:n kasvu on tapahtunut vuosien varrella tasaisesti ja tänävuonna tavoitellaan miljoonan euron liikevaihtoa. – Tässä vaiheessa vuottanäyttää erittäin hyvältä lukujen kannalta, toimitusjohtaja Mika Lindberg kertoo.Lindbergin mukaan yrityksen kasvu johtuu liiketoimintaan kohdistuneistakehitysvaiheista ja kysynnän kasvusta. Toisaalta myös kilpailu alalla onkiristynyt. – Olemme pyrkineet tekemään asioita asiakkaan näkökulmasta jaluomaan pitkiä luottamuksellisia asiakassuhteita. Tavoitteena on ollut hallittuja järkevä kasvu. Näin olemme voineet lisätä palvelujen monipuolisuutta, muttasamalla myös huolehtia palvelujen laadusta, Lindberg lisää. 

Lindberg, joka on kokonaisvaltaisesti kehittänyt vuosien varrellaasiakkaiden IT-ympäristöjä, on nähnyt kymmenen vuoden aikana, kuinkaIT-toiminnoista, tietoturvasta ja tietosuojasta on tullut perusvaatimuksiayritysten arjessa. – Niitä tarvitaan yritysten päivittäisen toiminnanpyörittämiseen, mutta koko ajan enemmän ja enemmän liiketoiminnan kehittämiseenja suojaamiseen. Toki edelleen on esimerkiksi toimialakohtaista vaihteluasiinä, miten paljon IT-ympäristöihin ja tietoturvallisuuteen yrityksissäpanostetaan, Lindberg toteaa. 

Opsec Oy:n perustivat aikoinaan Mika Lindberg ja Jari Ala-Varvi.Molemmat pääomistajat ovat myös toimineet yrityksen toimitusjohtajana; JariAla-Varvi vuosina 2009-2017 ja Mika Lindberg vuodesta 2017 lähtien. Kolmantenaosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana toimii Jukka Törmä. Kaikkikolme yrittäjää ovat mukana yrityksen päivittäisessä arjessa.  

Yrityksen henkilökunta juhlii yrityksen 10-vuotistaivalta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa 30.8.2019 Seinäjoen Framilla.

Ylempänä kuvassa Opsec Oy:n yrittäjät; tietosuojavastaava Jari Ala-Varvi, tietohallintopäällikkö Jukka Törmä ja toimitusjohtaja Mika Lindberg.


Opsec Oy on yksityisessä omistuksessa oleva IT-alan asiantuntijayritys, joka tuottaa tietoturvan, tietosuojan ja tietohallinnon johtamis- ja asiantuntijapalveluita sekä IT-toimintojen ylläpito- ja tukipalveluita. Yritys on saanut nimensä englanninkielen sanoista ”Operations Security”. Tämä kansainvälinen termi viittaa oman toiminnan suojaamiseen ulkopuolisilta uhkilta. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Seinäjoen Framilla ja yritys työllistää 11 henkilöä tällä hetkellä. Yrityksen toimialueena on koko Suomi ja yrityksen kansainvälinen toiminta koostuu asiakkaiden kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisestä tietoturvan, tietosuojan ja IT-toimintojen osalta.